sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kolme päivää ponien parissa


Kyseessä siis Gameloftin ilmainen MLP:FIM mobiilipeli ja kolmatta päivää pelataan joten muutama sananen.

Kyseessä on siis kevyt kaupungin rakennuspeli muutamilla minipeleillä höystettynä. Rakenna vaikka tuulimylly ja laita poni hommiin. Kuka tahansa voi tehdä säkillisen viljaa, mutta jos haluaa tehdä leipää (ilmeisesti leipä tulee suoraan myllystä) niin tarvitaan myös toinen poni jonka arvo on kaksi tähteä. Minipelejä pelaamalla kasvatetaan ponien tähti luokitusta.
Kaupat ja muut tuottaa rahaa ja rahalla laajennetaan aluetta ja ostetaan uusia kauppoja, teitä, poneja jne. Vanha ja tuttu konsepti monesta pelistä.

                      Kuvaa voi zoomata pinch to zoom eleellä joko lähemmäs tai kauemmas.

Aloitetaan siitä typerimmistä eli minusta. Tuli tosiaan haettua lumia 635 vain sen takia, että pääsen tätä koittamaan kun näytti ihan kivalta yhden video arvostelun perusteella ja lumia 930:lla teksti ei toimi ruudun resoluution takia. Tekstin tilalla on viiva siellä ja toinen täällä. Sama ongelma on ainakin myös gameloftin gt racing 2:ssa.
Onneksi luuri on halpa eli kytkyllä 2.7e/kk. Ei vaikuta mitään mihinkään ja lisäksi olen varsin positiivisesti yllättynyt tuon luurin suhteen.

Ainakin tällä luurilla peli on toistaiseksi toiminut ihan ok yhtä bugia lukuunottamatta eli ruutu menee mustaksi kun tanssipelissä saa yli 19:sta osuman kombon. Biisi kyllä menee loppuun asti, mutta ei se siitä enää herää. Helppo kiertää kun vaan missaa nuotin tuossa vaiheessa.
Lisäksi peli tuntuu kaatuvan kun on pelannut kolme biisiä läpi ja aloitat neljännen. Ihan sama mitkä biisit, mutta se neljäs kaataa pelin aina. Voit odottaa vaikka kaksi tuntia ja kokeilla uudestaan niin taas kaatuu.

Sitten kun on taas kaikki biisit soitettavissa niin pystyy soittamaan kolme biisiä eli vissiin se aikalaskuri sotkee jotain. Melkein kaikessa on siis ns.cooldown laskuri eli et voi soittaa biisiä kahta kertaa peräkkäin. Joko odotat 12 tuntia tai nollaat laskurin jalokivillä. Niistä lisää myöhemmin.
Ainakin tuo kombo bugi tuntuu marketplacen arvostelujen mukaan olevan aika monessa lumia mallissa.

                                   Pelistä löytyy myös viisi biisiä sisältävä rytmipeli osio.

Sitten se suurin synti eli gameloft ja sen mikromaksut. Asphalt 8:ssa oli nuo vielä jotenkin järkeviä koska pelissä oli käytössä vain yksi valuutta. Tosin oli siinäkin näitä nerokkaita " kaksi autoa ja hintaa 99.99e" paketteja. Tuo ei ole sitten liioiteltu vitsi vaan ihan oikea paketti.
Tässä homma ollaan vedetty yli koska osa tehtävistä vaatii jalokiviä joita tuntuu saavan toooodella nihkeästi, mutta hei se kauppa on tossa ylhäällä osta sieltä.
Jos homma olisi tehty niin, että kaiken voi ostaa kolikoilla ja noita gemejä voisi käyttää tehtävän skippaamiseen ja vaikka kaivoskärry pelin uudelleen yrittämiseen niin homma olisi ok.

Itse en muutenkaan ole sitä tyyppiä joka jaksaa pelata jotain peliä vaikka tunnin päivässä joka päivä vuoden ajan. Eipä tuolla tahdilla kyllä mitään saisi aikaiseksikaan koska ponit ei ala tekemään uusia tuotteita ennen kuin vanhoista tulleet tuotot on kerännyt pois eli kirjaimellisesti muutaman minuutin välein saa olla luuri kourassa tökkimässä ruutua tai rahaa menee hukkaan.
Esim mylly tuottaa minuutissa säkin viljaa josta saa 30 kolikkoa eli tunnissa 1800 kolikkoa, mutta jos keräät vaan sen ekan säkillisen ja tulet tunnin päästä takaisin niin siinä jäi yli 1700 saamatta.

Itse olenkin eilen ja tänään tehnyt niin, että pelasin forza 5:sta eteenpäin ja aina kisojen välissä näpertelin ponyvillen parissa. Win win tilanne sillä rahaa tulee ja homma etenee ja samalla sain hyvän syyn jatkaa forzan pelaamsita. Ilman tätä en tiedä koska sitä olisin jatkanut jos koskaan.

Enkä halua edes aloittaa niistä sydämistä joita saa vaan lisäämällä porukkaa facebookissa kaveriksi.Esim tietyt hahmot voi ostaa vain ja ainoastaan käyttämällä sydämiä. Samoin jotkut tehtävät vaatii facebook kavereita, mutta onneksi ne voi skipata....jalokivillä.


Onhan tässä paljon hyvääkin. Pahimmillaan tämä olisi voinut olla joku paska minipeli kokoelma. Katsoo vaikka jotain nintendo ds:ää niin sillehän on aivan julmetusti kaikkea kamalaa lisenssi tauhkaa. Tämä taas näyttää hyvältä, päähahmoilla on sarjan ääninäyttelijät ja kylän rakentaminen on kivaa kevyttä näpräämistä enkä niihin minipeleihinkään vielä ole kyllästynyt.

Taso on nyt 33, asukkaita varmaan 15 ja tila alkaa loppumaan kun laajensin vaan suorinta reittiä Generosity ja Kindness kivien luo ja tajusin ettei mulla ole niihin shardeja tarpeeksi joten suunnitelma uusiksi ja lunttamaan, että mistä niitä saa lisää.

Now excuse me. I have a village to rebuild...